Suunnitelmia avomaalle
Avomaan tomaatit ovat tomaatteja, jotka kasvatetaan ulkona avomaalla, toisin kuin kasvihuonetomaatit, jotka kasvavat suojatussa ympäristössä. Avomaalla kasvavat tomaatit ovat alttiina säälle, joka Suomessa tarkoittaa yleensä tomaatin kohdalla hyvin lyhyttä kasvukautta. Kumminkin tomaatin kasvattaminen on mahdollista, mutta lajikkeet tulee valita huolella. Tänä vuonna tarkoitus on kylvää avomaan tomaatit kolmessa erässä ja pitää kirjaa siitä miten kylvöaika vaikuttaa tomaatin kasvuun ja satoon.
Ajankohdat kylvöille:
- 24.3.2024
- 7.4.2024
- 14.4.2024
Päätin kaikki avomaalle tulevat tomaatit idättää lautalla. En erityisesti pidä siinä idättämisestä, mutta se säästää tilaa, itämisen huomaa heti ja yleensä itäminen on ollut lautalla saman aikaista verrattuna multaan. Tämä helpottaa tomaatin alkujen kasvattamista kennossa ettei aikaisin itäneet rupea varjostamaan myöhemmin itäviä. Ensimmäisestä erästä on tarkoitus säästää noin 30-50 taimea eli noin joka toinen siemen.
Idätyksen Aloittaminen
- Merkitseminen: Merkitse esimerkiksi suodatinpussiin kosteuden kestävällä kynällä lajikkeiden nimet.
- Kostutus: Kostuta idätyslaudan pinta tasaisesti. Voit käyttää sumutinpulloa tai levittää vettä varovasti pinnalle. Tärkeää on, että alusta on kostea, mutta ei lillu vedessä.
- Siementen asettelu: Levitä siemenet tasaisesti idätyslaudalle oikeisiin kohtiin lajikkeittain. Ole varovainen ettet tiputa astiaa, muutoin siemenet ovat aivan sekaisin.
- Kosteuden säilyttäminen: Peitä astia kannella tai kelmulla. Jätä kumminkin muutama pieni reikä että ilma pääsee vähän vaihtumaan.
- Lämpötila: Sijoita idätyslauta lämpimään. Lämpötilan tulisi olla optimaalinen siementen itämiseen, itse käytän yleensä 25–28 °C.
Huolehtiminen Idätyksen Aikana
- Kosteuden ylläpito: Tarkkaile idätyslautaa säännöllisesti ja sumuta vettä tarpeen mukaan pitääksesi siemenet sopivan kosteina.
- Ilmankierto: Huolehdi hyvästä ilmankierrosta estääksesi homeen muodostumista. Avaa välilllä kantta ja anna tuulettua hetki.
- Siirto: Kun siemenet ovat itäneet ja ensimmäiset lehdet (kotyledonit eli sirkkalehdet) alkavat näkyä, ne voidaan siirtää kennoihin tai ruukkuihin jatkamaan kasvuaan. Siirto voidaan tehdä myös heti kun juuri alkaa pilkistää siemenestä, mutta olen huomannut että ”kypäräpäitä” tulee vähemmän jos antaa sirkkalehtien tulla esiin idätyslaudalla.
Lajikkeet
Arctic Rose
Dwarf Arctic Rose on kääpiötomaattilajike, joka kasvaa noin 1m korkeaksi. Se tuottaa 100-200g painoisia, sileitä ja pyöreitä vaaleanpunaisia hedelmiä. Maku on tasapainoinen ja herkullinen. Lajike kehitettiin vuosina 2006–2012 Dwarf Tomato Projectin toimesta risteyttämällä ’Budai Torpe’ ja ’Black from Tula’. Soveltuu viileään ympäristöön ja toivonkin tästä luottolajiketta tuleville vuosille.
Barry’s Crazy Cherry
Tämä lajike on tunnettu valtavasta sadostaan pieniä, keltaisia kirsikkatomaatteja, jotka ovat erittäin makeita ja mehukkaita. Barry’s Crazy Cherry on nopea kasvamaan ja tuottaa pitkiä terttuja, jotka ovat täynnä hedelmiä. Se on erinomainen valinta niille, jotka arvostavat runsasta satoa ja makeutta.
Black Krim
Black Krim-tomaatit on suosittu kulttuuriperintölajike, joka on tunnettu herkullisesta maustaan ja tummasta väristään. Se on peräisin Krimin niemimaalta lähellä Mustaamerta ja lajike tuotiin Yhdysvaltoihin 1980-luvun alussa venäläisen maahanmuuttajan toimesta. Tomaatit ovat suuria, pihvitomaatteja ja litteän pyöreitä, tyypillisesti halkaisijaltaan 8-12 cm ja painavat noin 200 grammaa. Tomaatti erottuu tummanpunaruskeasta väristään ja mehukkaasta, kirkkaanpunaisesta lihastaan. Makua kuvaisini täyteläiseksi, savuisen ja makean sävyttäväksi. Lajike on melko makea. Kasvatin tätä kasvihuoneessa vuonna 2023 ja pääsi vakituiseen kasvatukseen saman tien. Ensimmäistä kertaa kokeilen avomaalla.
Bloody Butcher
Bloody Butcher on varhain kypsyvä perintölajike, jonka hedelmät ovat pieniä, noin 3-4 unssin painoisia. Tomaatit ovat syvän punaisia sekä sisältä että ulkoa, ja niillä on klassinen, rikas tomaatin maku. Tämä lajike sopii erinomaisesti viileämpiin ilmastoihin, koska se kypsyy nopeasti. Bloody Butcher -tomaatteja voidaan käyttää monin tavoin ruoanlaitossa. Ne ovat myös ihanteellisia säilöntään.
Dark Stripe micro dwarf
Dark Stripe micro dwarf on mikrokääpiölajike, jonka korkeus on 40-60cm, ja se on tunnettu ainoana multiflora tyyppisenä mikrokääpiölajikkeena. Tomaatit ovat hieman keskikokoa suurempia kirsikkatomaatteja, monivärisiä tummanruskea-punaisia vihreillä raidoilla. Aromi tulisi olla makea, rikas ja tasapainoinen. On raportoitu, että nämä kasvit voivat tuottaa monia 40-60 hedelmän terttuja kauden aikana, kaikki erittäin lyhyessä kasvissa. Jotkut kasvit ovat tunnetusti tuottaneet yli 250 tomaattia.
Tomaatista lisää:
https://satoisa.fi/index.php/2024/03/03/dark-stripe-micro-dwarf/
Dwarf Antho Pink Panther
Dwarf Antho Pink Panther on keskikauden tomaattilajike, joka tuottaa tummaa ja vaaleanpunasta yhdistävän, päärynänmuotoisen luumutomaatin. Kasvi kasvaa noin 1-1,2 metrin korkuiseksi. Hedelmät painavat 80-100 grammaa.
Edith Stone
Dwarf Edith Stone on keskikauden tomaattilajike, joka tuottaa keskikokoisia, sileitä, tulipunaisia tomaatteja, joissa on keltaisia raitoja. Tämä lajike on peräisin Softy-linjasta, ja sen ovat valinneet ja nimenneet Susan Oliverson ja Sherry Long. Tomaatit ovat herkullisia ja niitä tulee runsaasti. Yksi harvinaisista ”normaalin” kokoluokan tomaateista joita laitan.
Gold Dust
Gold Dust on pensastomaattilajike, joka kasvaa noin 50-70cm korkeuteen. Se tuottaa normaalin kokoisia, kultaisen-oransseja tomaatteja, jotka ovat makeita ja mehukkaita. Tomaateilla on hieman paksumpi kuori, ne ovat halkeilunkestäviä ja painavat noin 90-180 grammaa kappaleelta. Lajike menestyy myös viileämmässä säässä, jonka takia valitsin sen avomaalle.
Legend
Legend-tomaatti on determinate lajike, jonka punaiset hedelmät ovat enimmäkseen siemenettömiä, aikaisin kypsyviä ja suuria. Se on kehitetty erityisesti Tyynenmeren luoteisosan ja muiden viileiden alueiden olosuhteisiin. Lajike on vastustuskykyinen perunarutolle ja kehitetty Oregonin osavaltion yliopiston maatalouskokeiluasemalla vuonna 2003. Valitsen lajikkeen avomaalle aikaisuuden ja ruton kestävien ominaisuuksien johdosta.
Loxton Lad
Loxton Lad on kääpiötomaattilajike, joka tuottaa sileitä, oransseja, litteän pyöreitä hedelmiä, joiden paino vaihtelee 200-450g välillä. Sen maku on tasapainoinen ja herkullinen, ja hedelmät ovat tyypillisesti suurempia kuin sen sukulaisella, Loxton Lassilla. Lajike on kehitetty osana Dwarf Tomato Projectia risteyttämällä Rosella Purple ja Orange Heirloom -lajikkeet vuonna 2009, ja se nimettiin australialaisen Loxton-kaupungin mukaan. Kasvatin tätä lajiketta myös viime kaudella ja pidin sen mausta. Koko on hyvin kompakti joten sopii myös astioihin.
Moby’s chrerry
Dwarf Moby’s Cherry on kääpiötomaattilajike, joka tuottaa keltaisia kirsikkatomaatteja, joiden paino on 30-60g. Tomaatit ovat maukkaita, ja niiden maku on hyvin tasapainoinen. Ne soveltuvat erinomaisesti grillaamiseen, salaattien tekoon ja salsakastikkeisiin. Lajiketta pidetään varhaisen ja keskikauden välisenä lajikkeena. Se on peräisin Dwarf Tomato Projectin risteytyksestä, joka tehtiin Iditarod Red ja Egg Yolk -lajikkeiden välillä. Halusin tämän puutarhaani kompaktina kirsikkatomaattilajikkeena.
Orange Queen
Orange Queen on keskikokoinen, oranssi tomaattilajike, joka on tunnettu mehukkaista ja makeista tomaateistaan. Istutan muutaman kokeeksi ja tuomaan hieman väriä lajikkeistoon.
Pixie
Pixie on pienikokoinen, kirsikkatomaattia hieman suurempi lajike, joka tuottaa runsaasti makeita, oranssinpunaisia tomaatteja. Se on ihanteellinen valinta niille, jotka haluavat kasvattaa tomaatteja esimerkiksi ruukuissa. Pixien kompakti koko ei vaikuta sen makuun, joka on täyteläinen ja makea. Siemenet tulivat itselleni vaihdon kautta ja lajike on itselleni uusi. Puutarhani kaipaa kumminkin hieman myös näitä kellertäviä tomaatteja.
Resibella
Resibella on suhteellisen uusi tomaattilajike, joka tunnetaan erinomaisesta maustaan ja pitkästä säilyvyydestään. Se tuottaa keskikokoisia, punaisia ja pyöreitä tomaatteja, jotka ovat sekä mehukkaita että makeita. Resibella on kehitetty osana ”Organic Outdoor Tomato Project” -hanketta, ja se on erityisesti suunniteltu ulkokasvatukseen. Resibella on voimakaskasvuinen ja satoisa ja sillä on erinomainen resistenssi perunaruttoa vastaan, joka olikin pääasiallinen syy miksi lajikkeen valitsin puutarhaani.
Secret Sauce (Short)
Secret Sauce (Short) on tomaattilajike, joka tuottaa 100-200g painoisia punaisia lihaisia tomaatteja, joissa on vähän siemeniä. Kasvi on lyhyt, tukeva ja se tuottaa erinomaisesti. Tomaateilla on erinomainen aito tomaatin maku ja ne soveltuvat sekä tuorekäyttöön että säilöntään. Tämä lajike on myös erinomainen vaihtoehto astiakasvatukseen. Itse kasvatan tätä lähinnä säilöntään.
Sejk
Sejk-tomaatti on varhain kypsyvä, matalakasvuinen lajike, jonka hedelmät ovat soikean pitkulaisia ja painavat noin 80-90 grammaa. Kypsät hedelmät ovat tummanpunaisia ja sisältävät runsaasti lykopeenia, jolla on antioksidanttisia ominaisuuksia. Tämä lajike kasvaa parhaiten lämpötiloissa 22–24°C. Sejk-tomaatit ovat erinomaisia tuoreena nautittaviksi ja sopivat hyvin myös säilöntään ja kastikkeiden valmistukseen. Tämä on luottolajike tomaatti passatan valmistukseen, joten tulen tätä kylvämään reilusti.
Silvery Fir Tree
Silvery Fir Tree on venäläinen tomaattilajike, joka tuottaa ainutlaatuista, porkkanamaista lehdistöä ja halkaisijaltaan ~5cm punaisia tomaatteja. Kasvit ovat kompakteja, kasvavat vain noin 60cm korkeiksi ja soveltuvat näin ollen hyvin astiakasvatukseen. Silvery Fir Tree on hyvin varhainen.
Stupice
Stupice on varhain kypsyvä tomaattilajike Tšekistä, joka on suosittu sen nopean kasvun ja satoisuuden vuoksi. Se tuottaa pieniä, punaisia tomaatteja, jotka ovat erittäin makeita ja mehukkaita. Stupice soveltuu erinomaisesti viileämmän ilmaston alueille, missä kasvukausi on lyhyempi.
Wildling Panamorous
Wildling Panamorous on erittäin mielenkiintoinen tomaattilajike, joka on peräisin Joseph Lofthousen työstä. Se on risteytys geneerisen tomaatin ja kahden villin tomaattilajin, Solanum habrochaitesin ja Solanum pennelliin, välillä. Tämä risteytys on osa Lofthousen ”Beautifully Promiscuous and Tasty Tomato Project” -hanketta, joka pyrkii tutkimaan tomaatin genomiikkaa ja kehittämään uusia, mielenkiintoisia lajikkeita, jotka kestävät erilaisia ympäristöolosuhteita kuten tauteja, tuholaisia ja sääolosuhteita. Tämä lajike tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden niille, jotka ovat kiinnostuneita tomaattien genetiikan tutkimisesta ja uusien, kestävien lajikkeiden kehittämisestä. Wildling Panamorous tuo mukanaan suuren monimuotoisuuden, mikä mahdollistaa monenlaisten valintalinjojen ja jalostusprojektien toteuttamisen. Valitsin kyseisen lajin puutarhaani jalostusprojektia varten.
No olet sinä kylvännyt reilusti minä olen tomaattien suhteen vasta alkaja . Meille tänä vuonna kasvihuone nytkähtää liikkeelle ja ajattelin että ensi vuonna tosi toimiin . Mutta yllytyshullu kun olen kasvatan tänä vuonna kokeeksi kahta lajia lasitetulla parvekkeella mökillä .Lajikkeet on.
Yellow Canaryn ja Lille Lise ja peräti kolme tainta yhteensä 😀 . Onko tuttuja ? Minulla on myös puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee tulee postittaa muutakin . Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin . Sinulla ei ole lukijat painiketta?
Nuo lajikkeet ei ole itselle tuttuja, mutta lajikkeita on tuhansia. 🙂
Käyn kurkkaamassa! Vähän vielä harjoittelen tätä blogia kun vasta kuukauden pitänyt eikä muuta kokemusta. Eiköhän kohta tarvittavat painikkeet ilmesty. 🙂