Sain kuin sainkin vesimeloneita kasvimaalta! Vesimeloni (Citrullus lanatus) on eksoottinen kasvi joka tuo mieleen itselleni lämpimät kesäpäivät ja trooppiset ilmastot. Suomessa sen kasvattaminen ei ole mahdotonta kasvimaalla mutta vaatii lämpöä, valoa ja lajikevalintoja. Lisäksi taimien kylväminen oikeaan aikaan on todella täkeää. Varttaminen saattaa auttaa kasvattamisessa.
Ensimmäinen vesimeloni kasvimaalta painoin 2,4kg. Maku oli erinomainen. Lajike on hedelmälihaltaan keltainen.
Varttaminen pullokurpitsaan
Yksi tärkeimmistä keinoista parantaa vesimelonin viljelymahdollisuuksia Suomessa on varttaminen pullokurpitsaan (Lagenaria siceraria). Pullokurpitsa on tunnettu vahvoista ja kylmänkestävistä juuristaan, mikä tekee siitä oivallisen alustan vesimelonille. Varttamalla vesimelonin versot pullokurpitsaan saadaan aikaan kestävämpi ja elinvoimaisempi kasvi, joka pystyy hyödyntämään Suomen viileämmän kasvukauden paremmin. Tämä tekniikka auttaa erityisesti juuriston sietokykyä kylmää ja märkyyttä vastaan mikä on suuri etu Suomen vaihtelevassa säässä. Olen käsittänyt että vesimelonin normaali juuristo on melko herkkä.
Vartoin vesimelonin käyttämällä varttamiseen tarkoitettua klipsua. Kaikki vartteet onnistuivat.
Kasvatus harson alla keväällä
Kevään viileät yöt voivat olla haastavia lämpöä rakastavalle vesimelonille. Tästä syystä istutin vesimelonin taimet aluksi harson alle jossa ne saavat suojaa kylmältä ja pysyvät lämpimässä myös päivällä harson hieman pidättäessä lämpöä. Harsot toimivat kasvihuoneen tapaan, vangiten lämpöä ja luoden suojaisan ympäristön taimen kasvulle.
Tänä vuonna kasvatus alkoi hieman myöhässä kun siemenet eivät tahtoneet itää, mikä lisäsi haasteita kasvukauden pituuden suhteen. Vesimelonin viljely Suomessa on jo lähtökohtaisesti tiukalla aikataululla, joten viivästykset keväällä voivat vaikuttaa lopulliseen satoon merkittävästi. On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että kasvu eteni onnistuneesti myöhäisestä aloituksesta huolimatta.
Vesimelonit joutuivat kasvamaan samassa penkissä kurkkujen kanssa. Vesimelonit taustalla. Kasvusto oli elinvoimainen ja voimakas, sekä levisi pitkin kasvimaata. Annan vesimelonille enemmän tilaa tulevina vuosina.
Kesän sääolosuhteet: haasteita ja onnistumisia
Kesä toi mukanaan omat haasteensa. Heinäkuun alussa sateet pilasivat ensimmäisen kukinnan, mikä oli selkeä takaisku. Vesimeloni tarvitsee lämpöä ja kuivaa säätä kukinnan onnistumiseksi ja jatkuvat sateet saattavat haitata pölytystä – ainakaan itselläni ei sateiden aikaan yksikään kukka pölyttynyt ahkerasta pensselillä sipsuttamisesta huolimatta. Heinäkuun lopulla säät kuitenkin paranivat ja ensimmäiset kukinnot pölyttyivät onnistuneesti.
Elokuun lämpimät ja aurinkoiset päivät edesauttoivat hedelmien kasvua. Vesimelonit alkoivat kasvaa voimakkaasti ja lopulta saimme nähdä toivottuja tuloksia kun vesimelonini pienet alut alkoivat paisua.
Ensimmäinen sato
Lopputuloksena syyskuun puolivälissä 12.9.204 sain poimia ensimmäisen kypsän vesimelonin. Tässä kohtaa pölytyksestä oli noin 43-45päivää. Tämän vesimelonin onnistuminen tuo toivoa tuleville kasvatusprojekteille ja näyttää että pienistä takaiskuista huolimatta voi saada satoa. Vesimelonit sai olla pitkälti oman onnensa nojassa, koska en uskonut niiden ehtivän tuottamaan mitään.
Ensimmäinen vesimeloni oli ihan hyvän kokoinen. Näitä on tulossa jopa kahdeksan mikäli kaikki ehtivät kypsyä.
Sweet Siberian -lajike: vesimeloni pohjoisiin olosuhteisiin
Tänä vuonna kasvatuksessa oli käytössä Sweet Siberian -lajike, joka on tunnettu erinomaisesta kylmänsietokyvystään ja kyvystään kypsyä lyhyessäkin kasvukaudessa. Tämä lajike on erityisesti kehitetty viileämmille alueille kuten Siperian ja Pohjois-Euroopan olosuhteisiin. Sen viljelyhistoria ulottuu 1900-luvun alkupuolelle ja se on valikoitunut yhdeksi parhaista lajikkeista juuri viileämmille ilmastoille. Lajikkeita on toki muitakin joita voi kokeilla kasvattaa avomaalla.
Sweet Siberian -vesimeloni on keskikokoinen usein 3–5 kg ja sen liha on kauniin keltaoranssia sekä erityisen makeaa. Lajikkeen sokeripitoisuus on korkea mikä tekee siitä erittäin maukkaan valinnan. Sweet Siberian -vesimelonit ovat sopeutuneet myös epäsäännöllisiin sääolosuhteisiin ja saattavat selvitä viileissäkin lämpötiloissa, kunhan ne saavat riittävästi valoa ja lämpöä kasvukauden aikana.
Ensimmäisestä vesimelonista sai hyvän määrän siemeniä talteen. Näillä pärjää ensi vuonna oikein kivasti!
Lisää vesimeloneita jatkossa
Lisääntynyt tila mahdollistaa useampien vesimelonien kasvattamisen kasvimaalla. Tarkoitus on kasvattaa ensi vuonna useita kymmeniä kasveja ja tavoitella parempaa satoa tämän kesän kokemusten ja oppien perusteella. Aion kokeilla myös muita lajikkeita ja selvittää mitkä pärjäävät pihallani parhaiten.
Kasvatin myös pullokurpitsaa ja sain siitä ensimmäiset siemenet ensi vuoden varttamiseen. Saatan saada yli 50 siementä tuleville vuosille – pullokurpitsan siemen ei ole halpa.