Syksy saapuu ja samalla puutarhavuosi alkaa hiljalleen tulla päätökseen. Kasvimaa on kuitenkin tänä vuonna yltänyt tavoitteisiin erinomaisesti: tomaattisato ylitti huikean 200 kilon rajapyykin!
Lue lisää..
Syksy saapuu ja samalla puutarhavuosi alkaa hiljalleen tulla päätökseen. Kasvimaa on kuitenkin tänä vuonna yltänyt tavoitteisiin erinomaisesti: tomaattisato ylitti huikean 200 kilon rajapyykin!
Lue lisää..Olen vihdoin saanut valmiiksi ensimmäisen oman olueni. Olut yhdistää perinteisiä englantilaisia makuja upeaan rubiininpunaiseen väriin.
Lue lisää..Olen jo pitkään ollut kiinnostunut kokeilemaan oluen valmistusta ja tällä kertaa päätin lähteä kokeilemaan akuun Irish Red Alea. Tämä resepti
Lue lisää..Kasvimaan perustaminen on enemmän kuin pelkkä maan muokkaamista ja kasvien istuttamista – se on myös pitkäaikainen sijoitus maaperän hyvinvointiin.
Lue lisää..Sain kuin sainkin vesimeloneita kasvimaalta! Vesimeloni (Citrullus lanatus) on eksoottinen kasvi joka tuo mieleen itselleni lämpimät kesäpäivät ja trooppiset ilmastot.
Lue lisää..Olen pitkään haaveillut omasta pienestä hedelmätarhasta. Kirsikkapuut, omenapuut ja luumupuut ovat jo istutettu, mutta jotain tuntui puuttuvan.
Lue lisää..Kasvinjalostus voi joskus alkaa täysin odottamattomasti. Näin kävi myös tässä tomaatin jalostusprojektissa joka sai alkunsa vahinkoristeymästä kasvimaalla jossa useita tomaattilajikkeita kasvoi vierekkäin.
Lue lisää..Leivinuuni on vanha ja perinteinen tapa valmistaa ruokaa joka tuo mukanaan ainutlaatuisen tunnelman ja erityisen maun. Hiljattain ostamassani kiinteistössä on paikalleen muurattu liesi leivinuunilla.
Lue lisää..Tänä vuonna sain säästettyä paljon siemeniä! Siementen säästäminen etenkin tomaateista on yksi tapa saada parempaa satoa tulevaisuudessa.
Lue lisää..Maissi kasva minulla tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Vaikka on tullut kasvateltua monia vihanneksia maissin kasvatus oli minulle uusi aluevaltaus ja täytyy sanoa että näitä täytyy saada lisää!
Lue lisää..Tänään oli yksi suurimmista sadonkorjuupäivistä. Tomaatteja tuli vaikuttavasti: 14 kiloa kasvihuoneesta ja 13 kiloa avomaalta. Yhteensä 27 kiloa eli koko kaudelta noin 145 kiloa!
Lue lisää..Tomaatti-appelsiinihillo on herkullinen ja yllättävä yhdistelmä makeaa ja hapanta. Tämä hillo sopii erinomaisesti juustojen seuraksi, paahtoleivälle tai vaikkapa maustamaan erilaisia ruokia.
Lue lisää..Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokeillut valkosipulin kasvattamista ja sadonkorjuun aika koitti vihdoin. Vilkaise miten meni!
Lue lisää..Olen hiljattain ostanut suojelukohteen naapuristani. Tämä uusi hankinta tarjoaa monia mahdollisuuksia laajentaa ja kehittää puutarhaani tavoilla joista olen pitkään haaveillut.
Lue lisää..Salsa on helppo tehdä ja ainekset kasvattaa puutarhassa. Macheteada tarkoittaa veitsellä pilkkomista eikä resepti tarvitse tehosekoitinta.
Lue lisää..Maailman paras paholaisenhillo? Ensimmäistä kertaa minulle on mahdollista tehdä lähes täysin oman kasvimaani aineksista paholaisenhilloa.
Lue lisää..Tomaatteja alkaa olla reilusti joten heitetään siivilä takaisin kaappiin ja sosepuristin tilalle. Tässä yksityiskohtaisesti miten valmistan isommasta määrästä Passata di Pomodoro tomaattisosetta.
Lue lisää..Perunarutto (Phytophthora infestans) on yksi vakavimmista taudeista joka voi vaikuttaa sekä perunoihin että tomaatteihin sekä muutamaan muuhun kasviin. Tämä sienitauti
Lue lisää..Milloin on paras aika kerätä tomaatit? Olen huomannut että poimin tomaatit mieluiten kun ne alkavat punertaa, mutta eivät ole vielä
Lue lisää..Kesä on on edennyt kohti syksyä ja avomaan tomaatti alkaa tuottamaan satoa. Nyt on täydellinen hetki aloittaa arviointi sitä mitkä
Lue lisää..